Kuka Jarmo?

Valmistuin Suomen Taideakatemian koulusta v.1983 kuvanveistolinjalta, mistä lähtien olen toiminut kokopäivätoimisesti itsenäisenä taiteilijana. Taiteen tekemisessäni en ole ollut tyyli -enkä materiaaliuskollinen, vaan teoksieni aihe, luonne ja sisältö ovat määrittäneet toteutustavan ja materiaalin.

Tilateokset / installaatiot ja ympäristötaide ovat alusta asti olleet mukana tekemisissäni.Teen ns. vapaiden veistosten lisäksi muotokuvia ja hautamuistomerkkejä, materiaaleina graniitti ja pronssi.

Lasia työstän hiekkapuhallustekniikalla kohteina ovat esim. kaappien ja ovien lasit, kylpyhuoneiden välisenät ja ikkunat sekä lasipöydät. Teoksiani on mm. Suomen Valtion, Savonlinnan, Mikkelin ja Porvoon kaupunkien kokoelmissa, sekä Ruotsissa Sandvikenin ja Italiassa Nanton kunnilla.

Julkisia teoksiani on mm. Porvoon Pääkirjastossa, Finska Läkaresällskapetiin omistaman Villa Aikalan puistossa Helsingissä sekä Mikkelin Käsi- ja kotiiteollisuuskoululla.

Olen toiminut aktiivisesti taidealan järjestötoiminnassa paikallisesti sekä valtakunnallisesti. Olen mm. Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Ruotsissa toimivan KKV-B:n (konstnärernas kollektivverkstad) jäsen. Asun ja työskentelen Porvoossa.